28.1.2014 - Päiväkirjamerkintä / Liana
Viivi on ollut omistuksessani nyt huimat 2 päivää. Pitäisi jo alkaa liikuttaa sitä, mutta ehkä kuitenkin tarvitsen apua sen kanssa - eikä kukaan ole oikein kiinnostunut, kun näytän, millaisen tamman kanssa olen lähdössä lenkille. No, ensimmäinen ihminen meillä, joka Viivin karsinaan astui, olin tietysti minä. Minut se hyväksyi niin, ettei sentä pure tai potki enää. Seuraavaksi pyysin hevosenhoitajaani, Jannaa, joka sitten poistui karsinasta hokien "helvetti mitä sä oot Liana ostanu, helvetin helvetti!". Tulihan siinä vähän "ei saa kiusata mun pikku Viiviä" -olo, vaikka tiesin, että tamma pitäisi kouluttaa paremmille tavoille. (Ei onnistu). Jannan ehdotus oli seuraeläin rauhoittajaksi. Teoriassa toimii - mutta entäpä käytännössä; potkisiko Viivi elukan hengiltä vai hyväksyisikö se sen kaverikseen?
Niinpä menimme Jannan kissanomistaja-kaverin luo Viivi mukanamme. Lastauksesta ei, hehee, puhuta! Kokeilimme ensin, miten Viivi reagoi ympärillä viliseviin katteihin. Säikkyhän se oli kuin mikä, ihan värisi. Silti Viivi oli selvästi kiinnostunut kissoista. Jannan frendin suostumuksella (kuulostaa siltä, että Viivi olisi joku pahis!) nostimme pienen Maddie-kissan Viivin naaman eteen. Ja voi Viivin ilmettä! Tammuli katsoi Maddieta niin kiltillä ilmeellä, että en ole ennen nähnyt. Maddie naukaisi pelokkaasti, ja Viivi hörähti vastaukseksi. Mun Viivi-kulta! Janna jo vähän iski silmää, että tämä se on. Tämä kaveri sitten sanoi, että Maddie on "a-pentueesta" ja yksi myytävänä olevista pennuista. Nyt Janna iski silmää jo ihan kunnolla. No, ei auttanut kuin kaivaa pätäkkää taskusta - tosin Maddie tuli kyllä tarpeeseen. Nyt se osaa jo istua Viivin selässä, eikä Viivi pure tai potki tai mitään. Ja Viivikin on jo vähän rauhallisempi, tai ainakin lähestyttävämpi, vaikka olenkin varma, ettei tämän neidin perusluonne ikinä muutu. Viivi on mun rakas Viivi-kulta, ihana just sellasena kun se on <3
Viivi on ollut omistuksessani nyt huimat 2 päivää. Pitäisi jo alkaa liikuttaa sitä, mutta ehkä kuitenkin tarvitsen apua sen kanssa - eikä kukaan ole oikein kiinnostunut, kun näytän, millaisen tamman kanssa olen lähdössä lenkille. No, ensimmäinen ihminen meillä, joka Viivin karsinaan astui, olin tietysti minä. Minut se hyväksyi niin, ettei sentä pure tai potki enää. Seuraavaksi pyysin hevosenhoitajaani, Jannaa, joka sitten poistui karsinasta hokien "helvetti mitä sä oot Liana ostanu, helvetin helvetti!". Tulihan siinä vähän "ei saa kiusata mun pikku Viiviä" -olo, vaikka tiesin, että tamma pitäisi kouluttaa paremmille tavoille. (Ei onnistu). Jannan ehdotus oli seuraeläin rauhoittajaksi. Teoriassa toimii - mutta entäpä käytännössä; potkisiko Viivi elukan hengiltä vai hyväksyisikö se sen kaverikseen?
Niinpä menimme Jannan kissanomistaja-kaverin luo Viivi mukanamme. Lastauksesta ei, hehee, puhuta! Kokeilimme ensin, miten Viivi reagoi ympärillä viliseviin katteihin. Säikkyhän se oli kuin mikä, ihan värisi. Silti Viivi oli selvästi kiinnostunut kissoista. Jannan frendin suostumuksella (kuulostaa siltä, että Viivi olisi joku pahis!) nostimme pienen Maddie-kissan Viivin naaman eteen. Ja voi Viivin ilmettä! Tammuli katsoi Maddieta niin kiltillä ilmeellä, että en ole ennen nähnyt. Maddie naukaisi pelokkaasti, ja Viivi hörähti vastaukseksi. Mun Viivi-kulta! Janna jo vähän iski silmää, että tämä se on. Tämä kaveri sitten sanoi, että Maddie on "a-pentueesta" ja yksi myytävänä olevista pennuista. Nyt Janna iski silmää jo ihan kunnolla. No, ei auttanut kuin kaivaa pätäkkää taskusta - tosin Maddie tuli kyllä tarpeeseen. Nyt se osaa jo istua Viivin selässä, eikä Viivi pure tai potki tai mitään. Ja Viivikin on jo vähän rauhallisempi, tai ainakin lähestyttävämpi, vaikka olenkin varma, ettei tämän neidin perusluonne ikinä muutu. Viivi on mun rakas Viivi-kulta, ihana just sellasena kun se on <3